Mökkikoira

Syksy se vaan saapuu aina yhtä yllättäen. Meille se tarkoittaa muuttoa mökiltä takaisin kaupunkiin. Leeville tämä on aina yhtä kova paikka. Se, kun (ymmärrettävästi) rakastaa mökillä oloa. Siellä, kun saa juosta vapaana aamusta iltaan, uida milloin haluaa, kieriä ruohikolla, kaivella kuoppia ja vaellella metsissä. Kaupungissa se sitten mököttää parisen viikkoa ja meikä tyttö yrittää kehittää aktiviteetteja, jotta se piristyisi.

Onneksi mökkimme on lähellä, joten voimme käydä siellä lähes viikottain juoksentelemassa. Tänään oli taas sellainen päivä. Mentiin aamuksi metsälenkille. Vitsit tuon kaverin katsetta, kun se tajusi minne ollaan menossa. Se oikein tuikki tähtiä <3

Lisää kuvateksti

Oikea Ukonilma

Helsingissä kiertelee ukkonen. Ei ole vielä tullut päälle onneksi, mutta tasainen jyrinä kuuluu puolen tunnin välein. Ensimmäistä kertaa Leeviä vähän pelottaa. Ei se ole onneksi saanut mitään paniikkikohtausta, mutta pysyttelee visusti sängyn alla turvassa. Raukka parka. Toivotaan, että menisi vihdoin ohi, niin pääsisi taas parvekkeelle vahtihommiin :D

Rakastan sinua oi ihana leluni

Leevin ehdoton lempilelu on ämpäri. Eikä mikä tahansa ämpäri, vaan nimenomaan punainen ämpäri! Okei...Hätätapauksessa sininenkin menee. Mutta, jos kaveri itse saa valita niin punainen lähtee aina mukaan :) Ämpärillä ei kuitenkaan pysty leikkimään kaupungissa, joten se jää aina odottamaan Leeviä mökin pihalle. Tänä viikonloppuna todistettiin taas jälleen näkemisen riemua :)

Hassua, että kaikista leluista ämpäri on se ihanin. Eläinkaupanlelut ei kiinnosta sitten pätkääkään Leeviä. Noh parempi kai meille, päästäänpähän halvemmalla :) Sitäpaitsi tuo ämpäri on ainoa lelu, joka on kestänyt Leevin käsittelyssä yli 24 tuntia menemättä rikki.

Kakaravaara

Tyypillisen labbiksen tavoin myös meidän Leevi pitää lapsista. Tai no pitää, mikäli sillä tarkoitetaan lapsosten sietämistä ja ylenpalttista hoivaamista. Kun sukuumme syntyi pari vuotta sitten pieni poika, iski Leeville hoivavaisto. Minne tahansa vauva vietiin, seurasi Leevi kiltisti perässä. Outoa miten koira tuntui vaistoavan, että kyseessä on pentu. Kun poika ehti konttausikään ryömi Leevi kiltisti perässä jaellen suukkoja. Tai oikeastaan toimi vauvan pesulapalveluna. Meidän oli pakko pistää Leevi jäähylle parvekkeelle, sillä hänen hoivansa alkoi olla jo rasittavaa jopa pienelle.

Kun poika nyt alkoi kävelemään, kääntyivät osat päälaelleen. Poika haluaa pussailla Leeviä koko ajan ja lähes roikkua Leevin hännässä. Tässä vaiheessa Leevi irtisanoi hoitosopimuksen ja rupesi etsimään piilopaikkoja sängyn alta ja parvekkeelta. Tämä ei kuitenkaan aina auta  ja välillä Leevi joutuu loukkuun. Monessa tilanteessa olen pohtinut, että joku toinen koira saattaisi ärähtää tai jopa purra. Ehkäpä juuri siinä näkyy labradorien kiltteys. He osaavat laskea kymmeneen. Mutta uskallan väittää, että aina labbiksetkaan eivät tykkää lapsista. Perheystävällisyys tulee siitä, että he sietävät lapsia ja heidän kovia otteitaan. Meidän Leevi ei ainakaan hihku onnesta nähdessään pieniä ihmisiä.

Olen yllättänyt pojan mm. repimästä Leeviä hännästä, ottamalla kovalla otteella kiinni Leevin turkista, tunkemassa omaa päätään Leevin naamaan. Eikä Leevi ole tehnyt mitään, ottanut vain askelia taaksepäin. Toki tällaista käytöstä ei saa lapsiltakaan hyväksyä. En tiedä mitä lapsen äiti tykkää, kun välillä ärähdän pojalle kunnolla, kun olen nähnyt hänen kurittavan Leeviä. Mielestäni se on kuitenkin myös lapsen hyvinvoinnista huolehtimista. Koirista kun ei vaan koskaan voi tietää. Niiltäkin saattaa mitta tulla täyteen. 

Nyt pojan innostus Leeviä kohtaan on onneksi lientynyt. Leevi kuitenkin varmuuden vuoksi säntää yhä edelleen alkutervehdysten jälkeen turvaan parvekkeelle :) Näin tapahtui myös tänään. Aluksi Leevi pussasi pojan puhtaaksi ja tämän jälkeen juoksi portaat ylös ja suoraan parvekkeelle. Sieltä hän kumminkin teki tasaisin väliajoin  kierroksia, aivan kuin olisi tarkkaillut, että kaikki on lapsella hyvin. Nyt tuo nukkuu sängyn alla onnellisena hiljaisuudesta :) 

Leevin epäonneksi sukuumme on syntynyt juuri toinenkin lapsi. Tämä tietänee Leeville lisää hoivattavia... Leevi parka :) 

Tästä tämä nyt sitten lähtee

Muutama viikko sitten ystäväni kysyi miksi en kirjoita koiramme Leevin hölmöilyistä sekä arjestamme julkisesti. Se voisi kuulemma piristää muita ja saisin kerrankin puhua koirista pelkäämättä kavereiden kyllästymistä. Hölmistyneenä totesin, että en ollut ikinä edes ajatellut koko asiaa. Se on kyllä totta, että osa ystävistäni eivät jaksa kuunnella jorinoitani Leevistä.

Innostus heräsi ja rupesin uteliaisuuttani tutustumaan blogien maailmaan. Sitten iski epävarmuus. Nämä blogithan ovat upeita: sekä ulkonäöltä että sisällöltä. Eihän me sovita Leevin kanssa lainkaan tähän porukkaan! Me ei nimittäin harrasteta yhtään mitään, paitsi juoksentelua ja leikkimistä milloin missäkin. Eikä me osata kyllä myöskään mitään -paitsi nauttia elämästä.

Muutaman viikon piti sulatella asiaa. Katsoin tietokonetta ja totesin, että mulla on aika saamarin paljon kuvia Leevistä. Siitä mä nimittäin tykkään: dokumentoida Leevin elämää kuvin. Hetken mielijohteesta Leeville syntyi oma Instagram-tili leevi_the_lab. Ja herran jestas mitä tapahtuikaan. Saimme ihanan tukiverkon ympärillemme maailman eri koirafaneista. Tämä oli sopiva rohkaisupiikki itselleni tämän blogin luomiseen. Ehkä saamme täältä Suomestakin uusia ystäviä? :)

Tämä on siis blogi, joka kertoo Leevin ja meikäläisen (Julian) tuikitavallisesta arjesta hassuine kommelluksineen. Toivottavasti blogimme tuo iloa ja naurua, mutta myös auttaisi labradorinnoutajaa harkitsevia ymmärtämään millaisia labbikset voivat olla. Itse ainakin luin Leevin pentuajat kaiken mahdollisen labbiksista, mutta ne aidot kokemukset kuulin vain tavatessani labbisten omistajia kasvotusten.

Leevi, Lefa, Lefatius, Lefamus, Hönö, Höntti, Urpo, Haisuli, Leif (rakkaalla lapsella on monta nimeä) on siis 5-vuotias työlinjainen labradorinnoutaja, joka hankittiin puhtaasti perhekoiraksi - ja se hän nykyään onkin. Oli oikeastaan kyse puhtaasta sattumasta, että Leevistä tuli perheemme jäsen. Meidän kun ei koskaan pitänyt hankkia koiraa (tai mitään lemmikkiä). Satuimme vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan: eli äitienpäivänä mummini kerrostalon pihalla, jossa myös pennut ulkoilivat. Siitä se ajatus sitten lähtikin... Kuukautta myöhemmin Leevi istui sylissäni matkalla uuteen kotiinsa :) Ja tämä on sitten juuri se mitä ei koskaan milloinkaan ikinä pitäisi tehdä! Koiran ottoa pitäisi aina harkita pitkään ja eri rotuja tutkailla rauhassa ;). Meillä kävi munkki, että törmäsimme labradorinnoutajiin, jotka sopivat ensimmäiseksi koiraksi ja vieläpä perheeseen.

Perheen keskipisteenä Leevi on tottunut saamaan huomiota - paljon. Ehkä tämän vuoksi sillä ei ole tarvetta olla joka hetkeä samassa huoneessa kanssamme. Yleensä se viihtyy parvekkeella, josta on tullut sen oma huone. Toisaalta Leevi on myös hyvin utelias poika. On aivan turha kuvitella tekevänsä mitään ilman, että musta kuono ilmestyy viereen haistelemaan. Joskus se on ihanaa, joskus raivostuttavaa. Leevi ei välitä rapsutuksista paitsi aamuisin ja iltaisin. Silloin sillä  on tapana käydä maaten jalkojen eteen ja kierähtää siitä selälleen häntää heiluttaen. Samaten tassua annetaan heti, jos meinaat lopettaa rapsuttamisen. Hän osaa kyllä kerjätä rapsutuksia...vähän liiankin hyvin.

Leevi malttaa pysyä omalla pihalla vapaana, vaikka leikkaamaton onkin. Tosin kyllä kaveri on kerran saanut viettää yönsä Viikin eläintalossa, kun päätti karata joulun alla. Taisi oppia siitä, sillä sen jälkeen ei poika ole karannut kuin korkeintaan naapurin tyttökoiraa moikkaamaan. Vaikka emme harrasta mitään hienoja lajeja (johtuen ihan siitä, että 1. Leevi rakastaa liikaa muita koiria 2. allekirjoittanutta hävettää kuriton koira 3. allekirjoittaneelta puuttuu tarvittava kärsivällisyys), osaa Leevi muutamia temppuja. Leevi olisi kyllä nopea oppimaan, mutta meikä on aivan surkea kouluttaja. Joten opettelemme temppuja silloin tällöin, kun fiilis on hyvä. Leevi on harvinaisen ihana koira, koska hän on ollut suunnattoman kiltti ja helppo ensimmäiseksi koiraksi. Monesti tuntuu, että  se onkin Leevi, joka kouluttaa meitä eikä toisinpäin :)

Olemme Leevin kanssa uusia bloggauksen maailmassa, joten blogi muotoutuu rauhassa. Se on kuitenkin selvä, että tässä bloggaillaan fiiliksen mukaan rennolla otteella. Kuvapainotteinen ehdottomasti, koska siitä minä tykkään :)  Kaikki palautteet, kommentit ja kysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita <3 Olisi myös ihanaa saada vinkkejä muista koirablogeista. Oikeasta sivupalkista pääsee näppärästi liittymään meidän lukijaksi. Lisäksi meidät löytää Instagramista nimellä leevi_the_lab. Vaihtoehtoja on siis monia ;)

Se olisi sitten enää vain Julkaise-nappia vaille valmis. Leevi makoilee tyytyväisenä tässä vieressäni sängyllä ja tuhisee jo täydessä unessa. Tästä tämä nyt sitten  lähtee.